Kauden aloitus ja ensimmäinen blogiteksti.

Kun viime kevään viimeisen reissun jälkeen putsasin haulikon ja kävin viemässä lukkojen taakse, tuntui että nyt riittääkin metsästys vähäksi aikaa.

Vaan niin siinä taas kävi kuten on käynyt jo yli kymmenen vuotta putkeen; hirvittävä hinku päästä metsälle syttyi jo kun lumet olivat lähteneet. Henkeen ja vereen metsämiehenä yritin vimmatusti käyttää sitä ainoata metsästyksen korviketta (kalastusta) hyväkseni ja viettää mahdollisimman paljon aikaa vesillä.
Kyllä sen tietää. Se on sama kun koettaisi juoda teetä vahvan aamukahvin sijaan. Tai kun haluaisit syödä pitsapoikien quattron mutta rahatilanne sallii vain atrian roiskeläpän. Siihen ei kuole, mutta ei se tyydytä juuri mitään tarpeita.

Ja sitten se vihdoin ja viimein on taas täällä. Elokuun 20. pv. Päivä jota jokainen metsästäjä jollain tavoin odottaa. Päivä joka on jopa joillekkin ainut päivä vuodessa, kun metsälle raahaudutaan.
Edeltävänä yönä ei minulle juuri uni maistunut. Aloitin tämän maagisen päivän käymällä kuntosali Energyllä päästämässä enimmät höyryt ulos. Salilta matka jatkui Rääkkylään sorsa-apajille.

Foreca povasi rankkoja vesisateita koko loppuviikolle. Taivaan reunuksen täytti aika-ajoin tummat pilvet. Jossainpäin oli kuulemma jopa tullut taivaalta vettäkin. Mutta ei se auta, tulkoot vaikka nauloja niin nyt on aika päästä taas metsälle! Reput ja aseet veneeseen ja väijyyn paikalle, jonka olin aikasemmin kesällä havainnut olevan otollinen sorsien lentopaikka.

Kuului laukaus. Jollain oli pettänyt hermo, kello oli vasta 11.55. Siellä täällä horisontissa näkyi sorsa joka pinkoi henkensäpitimiksi minkä siivistä irtoaa. Yhtään ei lentänyt passiin. Järvellä vierähti kolmisen tuntia, jonka jälkeen päätimme kaverini kanssa käydä haukkaamassa evästä. Illalla tultaisiin takaisin jahtiin. Olimmehan molemmat varanneet kolme vapaapäivää vain sorsanmetsästystä varten, joten energiaa vaadittaisiin. Yksi suurimmista kysymyksistä lienee, saimmeko sitten lopulta kolmenpäivän aikana saalista. No, ainahan sitä vahingossakin jotain siinämäärin piipun eteen lentää, että hutiammutuista jokin johonkin osuu. Pääasia on että metsästyskausi saatiin avattua loistavissa merkeissä.

Tulen kirjoittamaan jatkossa tänne niin metsästysreissuista kuin ajokokeistakin, jotka ovat tulleet rakkaaksi harrastukseksi tässä vuosien mittaan. Kuvamateriaalia tulee siinämäärin kuin jaksan videoita editoida ja kuvia räpsiä. Toivottavasti paljon.

- A K