Urmas, tuo lievästi valuvikainen beagle, jonka suurin intohimo ruoan lisäksi on metsässä kirmaaminen ei pistänyt ajatukselleni yhtään hanttiin. Mutta ensin kuitenkin hieman kivääristä.
Kiväärinä minulla toimii CZ 550 .308 johon liitettynä Nikko Stirling kiikari. Lintupanoksena olen käyttänyt SAR:n suosittelemaan Norman Diamond line 10,9gr. Ase toimii erinomaisesti käytössä, tai no, niillä vähillä kokemuksilla mitä siitä voin sanoa niin hyvä on. Kävin kohdistamassa aseen lauantaina, jotta voisin pyhittää sunnuntain jäniksen jallittamiseen. Kohdistaminenkin sujui suht' mutkattomasti. Loppujenlopuksi viimeinen kohdistus kasa sattui noin tulitikkurasian kokoiselle alueelle. Tuskin tässä malttaa pöksyissään pysyä kun jo niin innolla alkavaa linnustuskautta odottelee.
Olen välillä hiukan laiskan sutjakka lähtemään jänisjahtiin aikaisin aamulla, eritoten viikonloppuisin kun olisi muuten niin hyvää aikaa maata petin pohjalla. Arkiviikolla asia on sitten erikseen, kun pitää ehtiä vielä päivisin pyörähtämään koululla. Heräsin siis vasta 6.45 söin aamupalan ja lähdin ajelemaan kohden Rääkkylää.Kun saavuin mökin pihalle Urmas olikin minua jo vastassa. Tapansa mukaan se huomautti että "rupeeaahan tuo jo aika olemaankin herralla saapua paikalle" ja aloitti haukkumisen hoputtaakseen minulle nopeammin mehtuu varusteet päälle. Koira ja Isä autoon, sitten suorilla jänismestoille. Urmas ei jäänyt aikailemaan kun autosta pääsi metsään, vaan vauhtia oli enemmän kuin tarpeeksi. Kun ylimääräiset energiat oli saatu purettua pikku juoksulenkillä päästiin itse asiaan.
Noin 15min irtilaskun jälkeen Urmas päätyi yöjäljelle. Haku oli sinnikäs ja Urmasta ei tarvinnut jaloista pois potkia. Kolme tuntia koira jaksoi metsää perata, muttei kuitenkaan saanut jäljestä aivan riittävän hyvin selkoa joten valitettavasti jänistä ei saatu liikenteeseen. Joskus käy näinkin, kehut kuitenkin pitää koiralle antaa sinikkäästä yrittämisestä. Lihan makuun ei tällä kertaa päästy, muutoin kuin makkaran merkeissä....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti